headache day

the last sunday of august

Today is:

*joyful morning with my goddaughter - hugs, delicious breakfast, making braids
*very best friends visiting here
*leftovers and feasting
*beautiful sun light and amiable rain ( I like its sound against the roof) - I love to got the both ones in one day - greedy I am
*missing one who is far away
*flowers
*a little moment dreaming and reading
*having a dear brown little creature by my side
*admiring perfectly fascinating and beautiful photos by her. thank you ever so much Celia!

sunday

sleepy shades

La photo numéro deux (2) from Marie Claire Maison, via Interior Divine - the newest blog-joy of mine. Lilac and plum is subtly inching into my colour-love, as you may have noticed.

to fall - syksyyn

I'm starting to be ready to meet the fall, excited actually. Listening to Suzanne Vega's old songs, especially this one. Lightening candles. Longing for Maria, and all the friends from my youth. Well, longing does belong to fall, sweet melancholy. 



Nyt minusta tuntuu, että alkaisin olla valmis syksyyn. Jopa ihan innoissanikin siitä olen. Tuntuu mukavalta sanoa syksyyn ja sytyttää kynttilöitä - Y on melko mukava kirjain suussa. Ehdin miettiä kirjainasioita ja muita olennaisuuksia tänään, sillä menin pitkästä aikaa vähän paremmin metsään. Nyt makoisan kala-aterian ja suklaajäätelön jälkeen kuuntelen musiikkia, joka tuo lukioajat mieleeni. Tätä laulua kuunnellessani erityisesti ikävöin Mariaa, vinttikamariaan, kaikkia meitä sieltä kotiseudulta, tyttöjä, ja meidän yhteistä hienoa. Ihan selvästi olen virittäytymässä suloiseen melankoliaan. Ja koti tuntuu niin hyvältä! Omalta. Hyvä täällä käperrellä.  

hasty but contented

ciao and some delightful finds

Sorry my dear English readers for that I've been just typing here my little stories only in Finnish lately. Amidst painting and redecorating and spending my latest summer holidays here and there I've been just a little bit hasty and tired to write in two languages, that's all. But now my home embellishing is starting to be finished (well, it will never be totally finished, happily, but you know that temporary feeling it's done. Before a new inspirations comes again...). But now, just some little trims et voilà, pronto, done. Today I'm planning to go to buy some shelves and then when they are placed on the wall I'll be able to introduce to you my home-making achievements. Meanwhile I decided to show you my latest finds. Both from my own stashes and from an antique dealer.

My collection of fabrics is worthy of respect. Well, of course it depends on one's standspoint but taking into account that my home isn't any fabric store it is. Even me who lives here can't remember all the treasures which are hiding in my fabric boxes. So one delighted yell blared in the air when I found a perfectly beautiful linen/hemp fabric. It's lovely sturdy and really heavy. Colour is lovely, natural and sedate. The only stupid thing is that the piece is just two meters long. Two meters - what the heck I've been thinking when buying it, ten meters would be definitely more sensible amount of such a perfect "basic-fabric". Now I would like to use it somewhere here, not to forget it anymore. So I put it on a table for to look at and think about it. And to place pretty things onto it to take some photos.

I also found a pile of old summery photos. In fact I've been hunting those for many times after my moving in here. And you may imagine my face wreathed in smiles when I found those. As wide as a boy's smile in one of those old photos.

Then I found also that dark shades are so very beautiful here in my brighter whiter nooks now. Oh, how I like it. Even black is good now when the red floor is gone! Black coffee, black old stamp, blackened metal... I would like to have something very deep brown or even black here now. Yay, new ideas!

And the latest and the cutest find: four soup plates from my favourite antique dealer. With violet patterns. Prettypretty!

melko kettu

Tänään aamiaisen jälkeen alkoi tapahtua. Minä olen maalausurakassani myllännyt melkein kaikki tavarani, kaaokseen ja järjestykseen, tasapuolisesti kumpaakin. Kaaostavaroita kävin nyt sitten järjestelemään. Löytyi kettu, ihana Elina-ystäväni tekemä kettu, joka on ollut kateissa jo kauan. Unohtanut sitä en ollut, olin vain ihmetellyt, minne hiiskattiin se on joutunut. Enää en varmasti anna sen mennä hukkaan. Enkä muuten ole ainoa, joka sitä on kaivannut, lapsivieraat myös ovat ihmetelleet ketun katoamista. Sanomattakin lienee selvää, että harmistuneina. Kettu ei suostunut kasvokuviin, mutta arvannette, että se on melko lieron näköinen. Luontokappaleeni oli vähän ihmeissään, että niinkö tässä nyt kettu vei kaiken huomion ja huokaisi tovin epäuskoisesti minua tuijotettuaan. Vei se. Ja muutenkin unohduin löytölaatikoille vähän liian pitkäksi aikaa. Muutakin löysin: muunmuassa napit jotka ystävän kanssa ostimme Tampereelta kirpputorilta viime syksynä ja jaoimme. En ollut muistanut nappeja - viime syksy meni muutenkin vähän sumussa. Kuuntelin Grizzly Bearia. Silloin ja nyt. Se on musiikkia, joka teki ja tekee minut tyytyväiseksi. Tavaroiden lajittelussa on se hyvä puoli, että siinä on aikaa miettiä kaikenlaista.

hymyketju, löytöjä ja kaikitenkin polveilevaa tarinaa

Kesälomani lähestyy loppuaan. Tämä viikko onkin jotenkin mennyt jo syksyyn orientoituessa. Mikä siinä onkin, että koulujen alku merkitsee vielä aikuisenakin syksyn alkua, vaikka ei olisi missään tekemisissä koulun kanssa. Busseissa on aamuisin ja iltapäivisin vilinää. Teinit palloilevat uusissa farkuissaan lähikaupan edessä koulun jälkeen ja kiroilevat lukujärjestyksiään ja kaikenlaista, kiroilevat kuitenkin. Ja ne pikkukoululaiset, he ovat aina niin liikuttavia suurine reppuineen. Tänään bussissa oli yksi sellainen, ja hän esitteli silmät kirkkaina timangikantista salaisuusvihkoaan viereiselle papalle. Ihana vihko se olikin. Ja se pappa oli ihana myös. Ilo hänen silmissään oli vähintäänkin yhtä kirkas kuin pienen koululaistytön. Hieno tilanne tuo. Asiaa vihkosesta jatkui koko pitkän matkan, ja välillä pappa näytti kävelykepillään taikatempun. Tyttö nauroi tempulle joka kerta ihan katketakseen. Minäkin hymyilin. Ja moni muu. Bussista pois hypätessäni viereisen baarin DJ vilkutti minulle ikkunasta ja hymyili ilahtuneesti. Siksi kai, kun taisin olla niin mairean näköinen tavallista riemukkaammasta bussimatkasta. Minun teki mieli jatkaa hymyketjua, ja rohkeasti hymyilin turistilaumalle, jotka villahuivit ja kamerat kaulassa talsivat vastaan. Ja sitten vielä ainakin kerran hymyilin rouvalle, joka oli taluttamassa petit basset griffon vendéeniänsä Ratakadulla. Ja saatoin kai hymyillä muillekin, mutta enimmäkseen muut katsoivat vaan maahan.

Minulla on uusi himotuksen kohde - tuollainen ruskea lasi. Saatuani lattian maalatuksi, minusta tuntuu niin ihanalta katsella värejä sitä vasten. Mieli on nyt avoinna uutuuksille. Yhden tuollaisen hyvin sievän puristelasisen pikkukupin löysin kirpputorilta. Noita oli mummolassakin. Tänään olen syönyt kupista sitruunasorbettia. Kesää ja syksyä sekaisin. Tuo kuppi näyttää ihanalta posliinieni seassa. Löysin myös hauskan julisteen, jossa mainostetaan Club-kosmetiikkaa. Mutta minun on nolona myönnettävä, että en hoksaa, onko se kiinalainen vai japanilainen. Oli miten oli, aion päällystää sillä kamalan ruman kaapin oven wc:ssä. Koko on aikalailla passeli. Hyvät löydöt! Hymyilen niillekin.

Illalla näin maan mainioita opiskeluystäviäni. Silloin vasta hymyilyttikin!  Voi kuinka ihanaa seuraa he ovatkaan. Tuli sellainen olo, että heidän seuraansa tahdon useamminkin. Jo pian!

Syksyltä tuntuu siksikin, kun aamuisin on niin kylmä. Onko tavallisesti Helsingissä elokuussa näin kylmä? Ei minusta, vai muistanko vain väärin. Haluan lämmön vielä takaisin hetkeksi! Villasukat täytyy laittaa välittömästi jalkaan, kun sängystä loikaisee ylös, kun hytisyttää. Mutta hymyä aamuvilu ei ole vielä hyydyttänyt. Silti minusta tuntuu, että minun pitäisi olla jossain muualla elokuu... tai ehkä enemmänkin. Kokeilla voisi ainakin. Jossain missä ei ole koulua sekoittamassa elokuun todellista luonnetta. Miten tämän ajatukseni nyt sanoisin - minusta elokuussa on monta hienoutta, mutta koulun alku jotenkin peittää alleen nuo muut elokuun asiat. Haluaisin elokuuni kokonaan sellaisena kuin se minulle on. Minulle hyvä  elokuu olisi sellainen todellinen hippikuu, ei mitään kalenterijuttuja. Syyskuussa voisin sitten palata ruotuun.

sighing - huokaillen

The brown cute creature came back from her boyfriend Eros from countryside, and is sighing now sooo deeply. Occasionally she comes next to me, close, and says: "we had so fun and jolly, Eros and me were let to run free all the time and we woofed so much... Freedom, sigh". Then she jumps onto a sofa and tries to look dramatic,  but then longing comes again with another blue sigh.  Poor lonely girl. I take her next to me and tell her "you'll forget him and perfect freedom" even if I'm not sure do I believe my own words either.

The song of the day.



Ruskea ystäväni palasi tänä aamuna Eros-ystävänsä luota maalta, ja nyt se taas huokailee. Se kulkee oman paikkansa, sohvan ja minun kyljen väliä, ja huokailee, että: "siellä me saatiin juosta vapaana kaiket päivät ja minä sain haukkua juuri niin paljon kun halutti. Haukuinkin. Oli aivan tylsä tulla takaisin kaupunkiin." Sitten se yrittää unohtaa kaiken ihanuuden ja vapauden ja nostaa kuonon pystyyn, mutta vähän liian jäykästi näyttääkseen uskottavasti unohtaneen. Dramatiikkakuonon jälkeen se huokaisee taas ja painautuu kylkeeni. Minä sitä sitten paijaan ja sanon, että ikävästä kyllä selviää, vaikken tiedä uskonko siihen itsekään.

Päivän biisi. Pidän niin kovin aina vaan tuosta lauseesta: En pidä siitä, että siirtyminen vaatii mahtavia tekoja.

the first lunch on my new floor

Oh my oh, how happy I am with the new painted brighter floor! Finally I feel really contented here in my little nook. Eventually my colours don't argue with the floor - non, au contraire - now the colour of the floor make my favourite colours look so much better. For the glory of pale gray and all the other beautiful colours I made luxorious, colourful chèvre salad and me and my friend enjoyed it on my new lovely floor. Hurrah!

back to spain and straight away to flea market

Ihan kuin Marokon markkinahumu ei olisi riittänyt - kirpputorille oli päästävä takaisin Espanjaan päästyämme. Tai oikeammin asia meni niin, että väsyneenä ja hikisenä ajattelimme kiertää kirpparin kaukaa, itsemme tuntien, ja mennäkin vain ruokakauppaan, mutta juuri ennen kirpparille johtavaa junapysäkkiä minun ja ystäväni silmissä alkoi kiilua ja nopsaan leikimme ääneen mennäkö-vai-eikö-mennä-leikkiä, jonka varmaan kumpainenkin meistä tiesi johtavan vain yhteen ainoaan ratkaisuun - rynnäkköön junasta ja kiihtyviä askeleita kohti toria, kirpputoria, joka ylitti kaikki odotukset.

Sinne olisi pitänyt mennä heti aamusta! Pakettiautoa ja kantajaa olisi tarvittu taas! Satoja metrejä toinen toistaan houkuttelevampia antiikkiaarteita ja rihkamaa. Kallista ja halpaa. Niin paljon hienoa ja haluttavaa, että ihan hävettää. Sana pakettiauto tuli huokaistua liian monen kojun kohdalla. Niska paloi, vettä kului ja tinkiminen tuntui lasten leikiltä Marokon oppien jälkeen. Ostin alpakkatarjottimen (jota myöhemmin päivällä joku villi nuori espanjalaismies tuli tutkimaan ja leikkimään sillä afrikkalaista rummutusta!!? sain kuitenkin tarjottimeni takaisin ehjänä ja leveän hymyn saattelemana), kristallisen helminauhan (joka seikkailee hämäräperäisissä kahvittelukuvissani ja joka on hurjan kaunis) ja marokkolaishenkiset lasinaluset.

Sen sijaan EN ostanut lintutauluja, joissa oli äärettömän kauniit kehykset (puhumattakaan tietty niistä lintupainokuvista!). Niitä oli kolme, ne olivat wanhat, ne painoivat paljon, ja niiden rikkoutumistodennäköisyys oli suuri. Eivätkä ne mihinkään olisi mahtuneetkaan, matkatavaroissa siis. Ja ne olisivat maksaneet vain 2 euroa kappaleelta! En ostanut myöskään vanhoja hienoja kaakeleita, joiden perään sydän nyt katkerana halajaa. Enkä Indienne-kuvioista suurta tarjoiluvatia, joka olisi ollut täydellinen couscous-salaatille (Anniina - teitä odottaa tässä lähiaikoina marokkolainen illallinen valkoisilla lattioilla, jahka ehditään näkemään), jonka vuoksi nyt kuvittelisin voivani elää loppuelämäni toinen käsi vaikka kymmenen senttiä pidempänä. Ihan varmana se ei haittaisi yhtään - ylettyisinpähän paremmin ylähyllylle edes toisella kädellä. Enkä myöskään ostanut ensimmäisen kojun pientä suloista mustavalkoista vatia, jonka kohdalla ajattelin "en ihan vielä". Enkä sitä hienoa valokuvakehystä, jossa oli pienen reippaan kyynelsilmäisen espanjalaispojan kuva, tai niitä...

Harvoin - ei monestikaan edes Ranskan kirpputoreilla - ole painorajoitukset (sekä omat, että lentokoneen) harmittaneet niin vietävästi. Ystäväni nahkapallihulluus kruunattiin samaisella kirpparilla ihanan sinisellä hurmurilla, jonka nähdessäni hänen kainalossaan meinasin revetä nauruun. Niin että hauskaa oli. Katkeraa. Hauskaa. Katkeraa. No, hyvin mukavaa ja antoisaa oli. Ja käsi venyi tarjottimenkin painosta ihan kiitettävästi. Nimittäin sitten vielä ne ruokaostoksetkin oli tehtävä lopuksi.

tangiers - à bientôt!