karjaalta

Tovi sitten visiteerasin Karjaalla kummityttöni ja hänen perheensä luona. Vähän liiankin pitkästä aikaa. Mutta nyt taas kävin, kivaa ja antoisaa oli. Ihanaa porukkaa tuo koko perhe!

Karjaalla on aivan loistavat kirpparit. Me vintattiin polkupyörillä sateesta huolimatta, reput selässä aarteita etsien, eikä suotta, mahtavuuksia löytyi. Itselleni poimin vain pieniä juttuja, junalla kun matkustin.

Välillä piti ostaa uudet lapasetkin läpimärkien tilalle. Ja mikäpä ostaessa, kun käyttämättömiä villatumpikkaita löytyi kirpparilta kolmen euron hintaan. Voi ihmetys, eihän sellaisella hinnalla saa edes lankoja maksettua! Tuo huvittava lohenvärinen retro-Niiskuneiti roijattiin kotiin myös, se pääsi heti leikkeihin, kylläkin Muukalais-Muumin nimellä.

Karjaalla on kaunista ja tunnelmallista, ihan jo se kaupungin kumpuilevuus, ja se että siellä on paljon hauskoja taloja. Sopivasti vähän rumaakin joukossa. Tunnelman taltiointi jäi nyt sateen vuoksi varsin vähiin. Siellä on vähän sellainen olo niin kuin ei olisi Suomessa laisinkaan, sellainen niin kuin vierailisi jossain lapsuuden kuvakirjassa.

Haettiin kummitytön kanssa lankakaupasta lankojakin, opeteltiin virkkamaan. Ja minä tein tytölle kukallisen samettihameen. Voi että. Olipa vain kerrassaan mukavaa.

keittiössäin

Keittiöasiat ovat olleet mielen päällä viime aikoina. Heinäkuun alusta lähtien minulla on ollut suunnilleen joka viikko yövieraita, parhaimpina viikkoina useampiakin. Olen siis viettänyt paljon aikaa keittiössä. Pienessä, epäkäytännöllisessä, hiukan rumassa, mutta mahdollisimman kotoisaksi laittamassani ja siten loppujen lopuksi ihan  kivassa keittiössä. Itse asiassa tämä tila on yhtä aikaa keittiö ja olohuone.

Minä rakastan emännöintiä ja kokkaamista. Ja luvalla sanoen, olen vähän sitä mieltä, että olisi aivan viisasta asua jossain sellaisessa asunnossa, jossa keittiö olisi isompi ja käytännöllisempi. Toisinaan jopa haaveilen B&B:n perustamisesta.

Tämä on näitä jos-tulisi-lottovoitto -juttuja.

Unelmieni keittiö olisi iso. Ehkä jopa hiukan laboratoriomainen, saisi sotkea ja siivota mielinmäärin, kokata huumassa ja olla välittämättä tomaattikastikeroiskeista (sillä tomaattikastikkeet ovat elinehto). Olisi iso jääkaappi. Sanonpahan vaan, että nykyään jääkaappini on melko usein tyhjennettävä puolilleen, että löydän jostain kaapin perukoilta sen, mitä olen etsimässä. Minulle huomautetaan tuon tuostakin, että ei yksin asuvan jääkaappi voi olla noin täysi. No, on se, ja minua ärsyttää. Mikään säilöminen ei tule kuuloonkaan, kun ei ole kunnon pakastinta. Toinen alati riivaava seikka on tuo lilliputtiliesi. Ihmeesti silläkin ja hyvällä organisoinnilla saa aikaan monen lajin illalliset värkättyä.

Siellä unelmieni keittiössä olisi sopivassa suhteessa selkeää valkoista kaakelipintaa, kunnon puuta ja iso rosteriallas. Ei mitään hienostelujuttuja, sillä kantaisin sinne kuitenkin aina hiukan liikaa kirppareilta monenkirjavia astioita, dekoraatiopuoli olisi niillä hoidettu. Niinikään tehokas ilmanvaihto siellä olisi myös. Inhoan sitä, kun kokatessa jotain rasvaisempaa ruokaa haju tarttuu tekstiileihin. Unelmieni keittiössä olisi isot ikkunat, joista tulisi ihanasti luonnonvaloa sisään. Mitään turhia kodinkoneita minulla ei olisi, sillä saralla pärjään hyvin vähällä. Haluaisin vain tilaa, valoa, ilmaa ja hyvät säilytystilat. No, on sekin aika paljon pyydetty.

Täällä kuitenkin kokkailen nyt, ihan hyvin sekin sujuu.

pilkahduksia turusta II

Turussa täytyy aina käydä kirjastossa, muutamalla kirpputorilla, Jätti-Rätissä. Kahveilla ja teellä, no tietenkin. Yliopistonkadun antiikkiliikkeissä kiusaamassa itseään (taas siellä olisi ollut kaikkea ihan just mahtavaa, aargh!). Kauppahallissa. Mieluiten myös Luostarinmäen käsityöläismuseossa, mutta nyt se oli harmikseni kiinni. Syksyisin arkipäivänä siellä on aivan mahtava tunnelma, kun siellä ei ole juuri ketään muita. Kävin kuitenkin portilla kuikuilemassa. Harmitti, vähän. Jokivarressa täytyy käydä aina steppailemassa myös.

pilkahduksia turusta I

Join lämmikkeeksi pannullisen ihanaa teetä Qwensellin talon kahvilassa. Minulle sytytettiin kynttiläkin. Oli jotenkin niin hyvä hetki lämmittellä kohmeiset sormet ja istua rauhassa hiljaisessa kahvilassa. Mietin kauppakomppanioita, aikaa, mekkoja, kankaita ja valoa. Toista teepannua ihastelin kirpputori Lähimmäisellä.

Käyn aina silloin tällöin ystävien luona kylässä Turussa. Ja aina tuo vähän rujosti kasvanut kaupunki, jossa on kuitenkin mitä hurmaavimpia paloja vanhaa jäljellä, saa minut hymyilemään. Tulen helposti suunnanneeksi kamerani tuohon vanhana säilyneeseen. Kai se on jotain pittoreskin kaipuuta, harvinaisuuden edessa pysähtymistä tai ihan vain turistin silmät. Oli miten oli, Turussa moni vanha rakennus on kyllä jotenkin aivan erityisen tunnelmallinen. Ja se haluttaa kertoa myös, että sain ihan joka paikassa ällistyttävän hyvää asiakaspalvelua.

kaksi juustoherkkua

S i n i h o m e - p e k a a n i m u s s u n m u s s u

Paistinpannun pohjan peittävä määrä pekaanipähkinöitä paahdetaan kevyesti ja kipataan tarjoiluastiaan. Päälle lorautetaan aimo loraus juoksevaa hunajaa. Päälle ripaus suolakiteitä. Vaalean rapeakuorisen leivän päälle sipaistaan paksu viipale Blå Castellon luomusinihomejuustoa (itse pidän juuri tästä rasvaisesta, pyöreän makuisesta ja miedosta sinihomejuustosta tässä yhteydessä) ja tuota pekaanipähkinä-hunajaseosta. Nautitaan ahnaasti vähän liian monta palaa sormet tahmassa. Ohje on tarttunut ystävän herkkupöydästä minun parhaaksi ja nopeimmaksi vierasvaraksi, johon kyllä lankean silloin tällöin ihan itseksenikin.



B r i e - i h a n u u s

Kantolalla on sellaisia ihan ohuita ruiskeksejä, ne ovat erityisesti mieleeni. Niiden päälle leikataan pehmeästä briestä siivu (muista valita pastöroimattomasta maidosta tehty brie, jos mahdollista, sillä vain se on kypsynyt pehmeäksi), jonka päälle lusikoidaan kirsikka- tai luumuhilloa. Ihan mahtava erilaisten happamien makujen kokonaisuus. Syksyisen rapsakka herkku mielestäni.

* * *

Rauhallisen mukavaa viikonloppua toivottelen kaikille! Itsellä ohjelmassa herkkuja, lepoa, vierihoitoa ja vähän kirpputoreja. Ja kunhan saan ladattua kuvia koneelle, laitan pientä Turku-raporttia, sillä kylästelin siellä tällä viikolla.

eräs huomio

Olen käyttänyt viime päivinä melkein huomaamattani kosolti aikaa selailemalla Etsyn valokuvateoksia (olen Etsyn suhteen aivan myöhäisherännäinen). Onhan siellä paljon kiinnostavaa, mutta ällistyin siitä, kuinka valtaisa määrä siellä on muutamien samojen teemojen ja tyylien varassa pelaavia kuvia. Tuhansia tuhansia kuvia, mutta variaatio oli loppujen lopuksi aika pian nähty.

Hyödyllinenkin tuo kierros oli, tajusin myös itsestäni jotain. Vaikka olenkin vain harrastelijatason kuvaaja, tahtoisin silti kehittyä tässä. Kovastikin. No tietenkin, se kai se harrastuksen pointti on. Huomioni saattaa olla hyödyksi, jos mielin tulla taitavammaksi kamerani kanssa. Minä nimittäin hoksasin, että päästän itseni aivan liian helpolla näiden blogikuvasarjojeni kanssa. Voin postata vaikkapa kolme todella keskivertoa kuvaa samaan pompsiin; niissä voi olla kivat värit (värit on minulle ehkä se luontaisin lähestymiskulma), joku melko mukava sommitelma tai muuta kivaa. Mutta yksikään kuva ei sinällään ole paljon mitään. Siis valokuvana. Ehkä joku muukin on ajatellut tätä, en tiedä. Itse en ollut tullut hoksanneeksi omassa tekemisessäni tätä tavallaan aivan ilmeistä kuviota.

En lupaa, edes itselleni vielä, mitään mahtiotoksia tämän päätelmän seurauksena, mutta tästä lähtien koitan ainakin toisinaan saada aikaan sellaisen kuvan, joka aivan ypöyksinään saa edes pieneksi hetkeksi pysähtymään.

elokuvia

Viime viikkojeni elokuvat. Juuri päättynyt Rakkautta&Anarkiaa vaikuttaa listan laajuuteen. Koitan muutamalla sanalla sanoa jotain siitä, mitä ajattelin tai miten nuo vaikuttivat minuun.


A Royal Affair. Kuvat ja tunnelmat kohdillaan, eritoten, jos sekä kuninkaallisten että köyhänkin kansan estetiikka 1700-1800 -lukujen taitteesta puhuttelee. Se värimaailma, huh ja oh! Onnistunut yhdistelmä aidosti pakahduttavaa romanssia, valistusaatteita sekä hihitysmeininkiä. Olisin halunnut jäädä pidemmäksikin aikaa kärpäseksi tuon perin skismaisen kuninkaanlinnan kattoon. Vaikka tarina ei kesken jäänytkään, olisin kernaasti jäänyt pyörimään niihin huoneisiin ja maisemiin vielä hetkeksi. Tämä oli yksi R&A-suosikeistani, menee jopa BBC:n epookkisuosikkieni edelle.

Searching for a Sugar Man. Ihan tosi mahtavat musiikit ja paljon kiinnostavaa arkistomateriaalia. Minua kiehtoi varsinkin kuvat 70-luvun Detroitista, matkakuumekin nousi taas, myös aikamatkailun suhteen. Elokuvan jälkeen oli pakottava tarve kaivaa Youtubesta Sixto Rodriguez -pätkiä. Niitä löytyi, meinasi jäädä unet taas lyhkäisiksi.

About Face: Supermodels Then and Now. Kevyt ja hauska toteutus vanhenemisesta ja kauneudesta. Ihan kiva dokumentti. Jäin kyllä miettimään, että eikö noissa piireissä tosiaan muka ole ollut tuon ahdistavampaa. Ehkäpä huippumalleilla on enimmäkseen aina vain hauskaa. Tai sitten ei. Siitä nämä naiset eivät nyt kuitenkaan ihan hirveän syvällisesti puhuneet. Huumori on vissiin auttanut, ja kyllä minuakin nauratti.

Beasts of the Southern Wild. Pään pyörälle survaissut sekoilu-tunnelmointi etäällä sivistysympyröistä, roskaisessaa, rähjäisesaä hökkelikylässä rämemaalla. Pääosan lapsi oli aivan ilmiömäinen roolissaan, niin ilmeikäs ja vetoava. Elokuvan jälkeen käytiin melkein sanaharkkaa näkemästämme. Kiperiäkin ajatuksia herättävä leffa siis.

Holy Motors. Sekokreisi, hauska, irvokas, valoton, tylsä ja aivan liian pitkä, siltä tuntui elokuvaa katsoessa. Mutta taas jälkeenpäin oli tarve käydä läpi elokuvan kohtauksia uudestaan, joten ehkäpä sittenkin hyvä, että jaksoin katsoa tämän. Uudestaan en silti ehkä tahkoaisi. Ehkä.

Into the Abyss. Tämä veti vaikuttavuudessaan ja karuudessaan sanattomaksi. Arvostan Werner Herzogia vieläkin enemmän tämän nähtyäni.

Tabloid. Hervoton ja hieno! Melkein uskomaton, sanan varsinaisessa merkityksessä. Kaikkea sitä... Ja näitä me sitten luetaan ja päivitellään iltalehdistä ja sen seiskoista, yh.

Suomen Marsalkka En muista nähneeni usein näin kiusallista teosta. Mutta en oikein jaksanut hirnuvaa yleisöäkään. Ankea kokemus.

Tabu. Ensialkuun hiukan pitkäveteiseltä tuntuva elokuva muuttui loppua kohden aina vaan hienommaksi ja satumaisemmaksi.

Side by Side. Todella kiinnostava ja opettavainenkin dokumentti filmistä ja digistä.

Submarino. Loppua kohden kyynelten määrä paisui yltiöpäiseksi, itkin silmät päästäni. Aivan järkyttävän ahdistava, ja silti tai siksi juuri juuri hyvä. Raastava elokuva. Vaikka miten haluttaisi ajattella, että ei kai noin syvää ja tylyä epäonnea voi ollakaan, kyllä sitä on.

Moonrise Kingdom. Lasken itseni melkein esteelliseksi arvioimaan Wes Andersonin tuotoksia, niin sumeasti tykkään niistä. Niin tästäkin. Teinileffat usein osuvat heikkoon kohtaani myös. Saanko sanoa ihan vaan naiivisti, että ihana? Ihana!