snowing

Oh, where disappeared the weekend? I've been in a rush being happy and unhappy. And it's been snowing so SO much in here that I'm starting to believe it won't never stop (even if I love snow in general that scenario is not pleasing at all). You should see my furry friend wading through the thick layer of snow, only the tips of her ears and tail can be seen. I bet she is embarrassed too, occasionally she just sit down to look at me, just as asking is this reality? I just answer her, no. And then we keep going on.

***

Hui, minne katosi viikonloppu? Olen ollut kiireessä onnellisena ja huonolla päällä. Ja niin paljon lunta on tullut. Ehkä jo vähän liikaa. Syksyllä lupasin tilata italialaiselle lunta tammikuuksi, kun hänen piti alunperin tulla tänne, mutta sitten menimmekin Kööpenhaminaan ja minä itkin. Unohdin peruuttaa tilauksen, ja nyt se kaikki tilattu lumi tulee sittenkin. Poroneiti kahlaa hangen läpi niin, että muuta ei näy kuin korvan huiput ja hännän pää. Välillä se istahtaa ja katsoo minun silmiini kuin kysyen, onko tämä todellista. Vastaan ihan rauhallisesti vaan, että ei, jonka jälkeen jatkamme matkaa.

this was a very cold thursday

tajunnanvirtapäivän tilitystä

Olen miettinyt tänään vähän kaikenlaista. Päässäni humisee. Nuha, kuume ja päänsärky edesauttavat huminaa tietenkin. Olen nuutunut hetkellisesti sellaisen apaattisen tunteen alle, ettei minusta ole... No en edes sano. Jos alkaisin siitä täällä nillittämään, minusta tuntuisi, että kerjään sympatiaa, kun saisin vastaukseksi liudan kannustavia kommentteja (ja niissä EI toki mitään vikaa ole, niin ei pidä luulla!), mutta minusta tuntuu, että tämä kurjimus minun on nyt katsottava silmiin ihan vain itsepäin.

Postauksia aloittaessani en monestikaan tiedä, mitä tulen kirjoittamaan. Silti näitä posteja aina vaan syntyy. Uutisoitavaa on harvemmin - paitsi no, viime aikoina olen ollut tavallista enemmän uutisointituulella - eikä blogini missään tapauksessa ole mikään tiedonlähde. Jos jotain joskus uutisoinkin, teen sen lähinnä päästääkseni riemahduksen tai kurjuuden tunnelmat ilmoille. Kuvatkin valikoituvat posteihini lähinnä sen mukaan, millä mielellä olen ja mitkä kuvat vetävät toisiaan puoleensa. Värejä ajattelen eniten. Niistähän minä suuren iloni muutenkin saan.

Olen tänään keskustellut siitä, miksi en halua sotkea rahaa tähän bloggaamiseen. Minulle se on aina ollut ihan selvä asia, että tähän Pretty Gingham -hommaan se ei tule liittymään. Tämä on minulle hengäshdyspaikka. Oma huone. Ihan vaan itseäni varten. Tuntui ihan kummalliselta joutua perustelemaankaan! Se on sitten eri juttu, jos keksin jotain niinkin fiksua, että kannattaa markkinoimaan alkaa. Sellainen vaatii sitten oman nurkkauksensa.

Aihetta liipaten - olen vähän neuvoton yhden kysymyksen edessä. Aamiaiskahvikuviani tahdottaisiin erääseen keväällä avattavaan luomukahvilaan Ranskassa. Houkutteleva ajatus, eikö? Imartelevakin! Mutta mutta... mieltäni vaivaa tekijänoikeuskysymykset, jos lähden tiedostoja lähettelemään. Ja minä inhoan vesileimoja! Ja printtejä ei tietty ole mitään mieltä Suomessa tehdä. Toisekseen en osaa hinnoitella työtä, jonka olen jo tehnyt. Omatuntoni sanoo, etten edes voi niistä mitään pyytää. Olenhan ottanut nuo kuvat vaan omaksi ilokseni. Toisaalta, jokin periaatteellinen - kyllä, minussa - puoli sanoo, että olisi outoa laittaa kuvat vaan menemään ilman korvausta. En todellakaan tiedä. Mutta suurin probleema on toki varsin käytännöllinen. Monessakaan kuvissani resoluutio ei yksinkertaisesti riitä itseäni tyydyttävään printtilaatuun. Itken kameraa! Katkerasti itken. No, minulla on vielä tovi aikaa miettiä, mitä teen.

Tein tämän postin "välipalaksi" itselleni. Siksi kun muissa hommissa jumittaa. Ajattelin, että jos rennosti pykään tänne jotain, pääsen irti, ja saan energiaa tositoimiin, joissa ajatus kangertelee.

dress - puku

I've been fancying for a long time to show you something what I've been sewing. Well, I haven't been sewing not so lot to myself, but this is something really wanted to post about. One of my best friends, Tiina's doctoral thesis celebration in Oulu was a good reason to sew a new evening dress to myself. In my mind I had somethink classy and nostalgic, old-movie-like, very feminine. And this is the result. I sewed this very very quickly between Copenhagen and Oulu, as always, I do my duties not until I really have to. But I am happy with the result! And the celebrations of Tiina was awesome, lovely, touching, extremely fun. We danced and sang so much that my muscles are still aching. It was so good to see old friends, very very good friends who lives so far away that we have not so often possibilies to meet. But this time we truly enjoyed together.

And guess what, before the celebrations when I was in pharmacy, an old man came to tell me that "you look like Grace Kelly". I was then wearing just mundane clothes, but you might believe that this exaggerating politeness got my party mood even higher, ha.

***

Jo pitkään on mieleni tehnyt näyttää teille jotain, mitä olen ommellut. Tosin itselleni en ole paljoa ommellutkaan. Jotain sentään. Oulussa yksi maan mainioista ystävistäni väitteli tohtoriksi ja minulla oli suuri ilo osallistua juhlallisuuksiin. Uutta pukua siis tarvittiin. Halusin tehdä jotain klassista, naisellista, vanhojen elokuvien tyyliin. Runttasin puvun kasaan Kööpenhaminan ja Oulun "välipäivinä". Viime tingan sankari osoitti taas itselleen, että mitä turhia hötkyillä ennen kuin on ihan pakko. Ja tässä se on. Voi voi, kun oli hankala kuvata sitä! Mutta ihana se päällä oli juhlia! Karonkka oli ihan äärettömän hauska ja herkullinen! Kiitos vielä Tiina, ja kaikki te siellä! Minulla on vieläkin mitä ihmeellisemmät lihakset kipeänä tanssimisesta. Aamuun asti meni. En edes muista milloin olisin juhlinut noin!

Ja ihan ihmeellisen ihanan kohteliaisuuden kuulin eräältä vanhalta papalta ennen juhliin menoa apteekissa. Silloin olin kylläkin ihan toppa-asussa. Hän sanoi minulle hiljaa, että "te näytätte ihan Grace Kellyltä". Arvatkaa nostattiko tuokin ihanuus lisää juhlamieltä?

from north - tulin pohjoisesta

Last night I came back home from my winter vacation trip to Northern Finland. I have a flu now. But I wanted to come back also here in a blog-world as soon as possible. Sorry, again, no photos from my trip to the north. You know, the same thing as in Copenhagen - my time was all incredibly nice! Great party, great friends to see for a long long time and a wonderful, sweet god-daughter!

I also visited in Maria and her family in their new wonderful home. It definitely would have been work for a camera there, but again I enjoyed so much and we had so much to chat... Maria, I wish we could live a bit closer to each others! I would like to see you every week! Or, at least, hmm, much more often.

Still, even if my trip was wonderful, I loved to wake up into my own bed this morning, and get back my dear furry friend early in this morning. We continued sleeping together, me and my Lapponian cuteness. And while we were sleeping enough awakened us the most wonderful january sun. I think that the return to everyday life seems quite good now. Why wouldn't it? At least if the light will be so beautiful. And until I am a bit more healthy, I clean out here, buy some tulips and the start to plan firmer control for my everyday life.

p.s. Thank you ever so much for your lovely and supportive comments on my previous post! I loved them all.




Olen palannut kotiin talvilomareissuiltani. Flunssaisena. Teki mieli heti palata tänne blogimaailmaankin. Kuvia ei taaskaan ole matkalta pohjoiseen. Sama juttu kuin Kööpenhaminan kanssa - oli ihan älyttömän kivaa! Hienot juhlat, mahtavia ystäviä pitkästä aikaa ja ihana kummityttö.

Kävin myös Marian perheen luona heidän uudessa ihanassa, lempeässä talossaan. Sielläpä olisikin ollut kameralle työtä, mutta en malttanut. Maria, voi kun olisitte lähempänä! Minä tahtoisin nähdä teitä joka viikko! Tai ainakin monesti. Voi voi tätä välimatkaa.

Matkan hienoudesta huolimatta oli silti ihana herätä omasta sängystä tänä aamuna, ja vieläpä saada aikaisin aamulla oma turkkilainen-turapehko takaisin kotiin. Jatkoimme unia yhdessä tyytyväisenä, minä ja porotyttö. Ja kun olimme nukkuneet tarpeeksi meidät herätti mitä hienoin tammikuun aurinko. Luulen, että paluu arkeen tuntuukin aivan hyvältä. Miksipä ei tuntuisi? Ainakin jos valoa riittää. Kunhan olen vähän terveempi, siivoan täällä, ostan tulppaaneita ja alan suunnitella jämäkämpia otteita arjen hallintaan.

p.s. Kiitos tosi paljon kaikista kommenteistanne edelliseen postiin! Niistä on minulle kovasti iloa ja tukea.

after copenhagen

Kööpenhamina oli niin hieno ja ihana, ettei minulla ole kuvan kuvaa sieltä, valokuvaa nimittäin. Olen pahoillani! Kuten joskus aikaisemminkin olen kertonut, en muista kameran olemassa oloa harvinaisen ihanassa seurassa laisinkaan. Ja siitä tässä nyt on kysymys. Olin niin onnellinen siellä. Silmäni kyllä ahmivat italialaisen silmien lisäksi kaikkea kiinnostavaa. Kööpenhamina oli kuin olisi kotiin mennyt. Kotitunne on minulle se mittari, jolla mittaan kaupungin hyvyyttä. On toki vierauskin ihanaa, mutta jos matkalla on kuin kotona, se on oikeastaan eksoottisin tunne.

Mutta Kööpenhaminaan!

Ystävällisyys - ihan omaa luokkaansa! Meille hymyiltiin, tultiin juttelemaan, oltiin avuliaita ilman jäyhyyden häivää.

Tyylikkyys - juuri minun makuuni, huoletonta ja hauskaa, monennäköistä. Tykkäsin ihan hulluna perheistä, joilla oli aina jotain hauskaa yllään ja leikkimieli oli suorastaan tarttuvaa. Perhe - se sana tuli muutenkin usein mieleen Kööpenhaminassa, ja rakkaus, se näkyi ja tuntui siellä.

Hauskuus - hymyilin ja nauroin poskeni kipeäksi. Seurani ei varsinaisesti mikään vitsiniekka ole (onneksi!), mutta meillä on jotenkin samanlainen tapa hullutella. Se on ihanaa! Hauskuutta oli oikeastaan kaikkialla. Näyteikkunoissakin, hyvällä maulla. Ja yksi hauskimmista kahviloista oli Sanctuaryn suosittelema Royal Café. Kuin sadusta! Kahviloiden, baarien ja ravintoloiden suhteen meillä oli onni matkassa, kaikkialla oli hyvää, ja minua hemmoteltiin.

Pieni kunta Kööpenhaminan lähellä, Humlebæk oli hyvä kokemus. Menimme siellä modernin taiteen museoon Louisianaan, jossa oli aivan mahtava valokuvanäyttely: Jacob Holdts Amerika; Tro, Håb & ♥ . Se on mielessäni vieläkin, ehkä aika pitkäänkin - se oli niitä näyttelyitä. Ainoat Kööpenhaminan ostokseni paria lehteä lukuunottamatta ovat nuo postikortit sieltä. Kun katselin noita kuvia, niitä oli siellä valtavan paljon, päässäni soi Soulsavers ja tämäkin. Ja kaikesta näyttelyn karmeudesta huolimatta minun Amerikka-kuumeeni kasvoi vain, aina vain kiihkeämpi on se. Voisinkohan minäkin alkaa seikkailijaksi kuten Jacob? Hän oli itsekin paikan päällä, ja hän näytti paljon rohkeammalta kuin minä. Mutta mutta, en minäkään ihan vähästä hätkähdä.

Ja sitten on taas hetkiä, jolloin alan täristä. Niin tälläkin matkalla. Ennen kotiinpaluuta. Joka tapaamisen jälkeen se hetki on aina vain pahempi. Tällä kertaa jopa niin paha, että lähestulkoon kaduin koko matkalle lähtöä. Voin ihan pahoin, ja halusin vain kotiin. EI, kun takaisin junaan, takaisin hotellin hissiin, takaisin huoneeseen. Halusin Irlantiin. Halusin takaisin kohtuun tai ihan mihin vaan, vain muualle. Lentomatka kotiinpäin oli ihan kammottava. Koitin täyttää pääni buddhalaisilla viisauksilla ja yritin nukkua. Itkeskelin.

Mutta nyt kun olen kotona taas, ja olen saanut olla rauhassa hetken, olen jo taas aikalailla oma itseni. Päätin olla vaipumatta ikävän tuskaan ja aloin heti puuhiin. Hellin tänään itseäni uudella kahvilla ja herkkuleivillä kirpakan aprikoosihillon, brien ja kanelin kera. Ja uskon, kun hän sanoo, että ole onnellinen että tämä tapahtui, äläkä murehdi sitä mitä ei juuri nyt ole. Todella jo ajattelen niin. En vielä osaa nimetä, miksi, mutta minulla on sopivasti tunnetta, että tämä oli hyvä matka tehdä, ja olen siitä onnellinen.

Muita matkalauluja:

Something Stupid
Stand by Me





Copenhagen was so lovely and wonderful that I don't have any photos from there. I am sorry for that! As seen in the past, I do not remember the existence of my camera at all when having such wonderful time and a rare company with me. And now it happened again. I was so happy there. Yes, my eyes devoured the Italian eyes, and in addition to all interesting around us. Copenhagen was a city like to be home. Homey-feeling, it is the meter to me, which measures the goodness of the city. Exoticism is of course wonderful always, but if the trip is like a home, it is a real exotic feeling. What do you think?

But in Copenhagen!

Kindness - class of their own! For us - smiles, friendly talking, helpful people and there was no hint of gawkyness.

Elegance - just my kind, relaxed and fun, colourful. I liked just crazy about the families who had always wearing something fun and playful. Family - that word came to my mind anyway often in Copenhagen, and love, love was seen and felt, it was displayed there in so many ways.

Hilarity - we smiled and laughed so much! My companion is not exactly a jester (fortunately!), but it is more like somehow we have a similar way to have fun. The fun was just about everywhere. Even in display windows. And one of the amazing cafés Sanctuary was recommended by the Royal Café. It was like a fairy tale! In all the cafés, bars and restaurants we had good luck with us, every place were good. And I was so thoroughly spoiled.

A small town near to Copenhagen, Humlebæk was a good experience too. We went there for the Museum of Modern Art, Louisiana, in which was a totally awesome photo exhibit: Jacob Holdts Americas, Tro, Håb & ♥. It's still in my mind, maybe for a long time ahead, I guess - it was one of those exhibitions which stays bothering in my mind but just in a good way. As I saw those pictures, they were there for a huge lot, Soulsavers was playing in my head, this and this one particularly. And all of the exhibition, despite of its vulgarity, grew up my perennial America-fever. I wonder if I should start to be as the adventurer, as Jacob? He himself was on the ground too, and he seemed a lot tougher than I am. But, but, I am not as tender than I look out :) Only those exhibition postcards above was my my purchases, and couple of magazines.

Then again during these trips it is always moments when I am shaking feeling bad. This time again I trembled so much. Before returning home. Every time, during the last hours we are together it is worse and worse. Now, I felt even so bad that I almost repented whole the journey momentarily. I just wanted to come back home. NO, I wanted to go back to the train, back to the hotel elevator, back into our room. I wanted to go to Ireland. I wanted to return into the uterus, or anywhere else but not to airport, just elsewhere. Journey homeward flight was just painful. I tried to fill my head of the wisdom of Buddhists and tried to sleep. I cried silently.

But now when I'm back in my home again, and peacefully alone for a moment, I am starting to be myself again. Feasting my winter holiday mornings with a delicious bread with crisp apricot marmelade, brie and cinnamon. Believing him, when he says to me: be happy because it happened, don't be sad when it is over. And I am. Happy. Really.

Other Copenhagen songs:

Stand by Me
Something Stupid

a gift - lahja

I am so excited! Tickling sensasion in my belly! It is already tomorrow! A gift! The Christmas gift I got from an Italian lovely one. It is a trip. The trip to Copenhagen. At this time tomorrow I am flying to hiiiiiiimm. I was already missing him so much. How on earth he knew, I would love the trip to Copenhagen! Together! Oh, this post is such a huddle of exclamation marks! And my tomorrow is a kiss huddle! Whisper huddle. And do you know what else is nice? My cute furry friend will have fun time too, because she is gonna go to visit her best friend Eros. So, we girls will have so very fun. Bye bye for a moment now. Excited!

***

Kutittaa mahan pohjaa, hymyilyttää, ajatukset seikkailevat tulevassa ihanuudessa. Se on jo huomenna! Lahja! Matka! Kööpenhaminaan! Ihmisen kanssa, jota olen jo ihan kamalasti ikävöinyt. Kuinka hän arvasikin, että rakastaisin matkaa Kööpenhaminaan? Yhdessä! Huutomerkkisuma. Pian kuitenkin kuiskaussuma. Suukkosuma. Hauskuutta on myös poroneidilläkin, kuten hästäröinnistään voitte päätellä, se pääsee Eero-kaverinsa luokse. Meiltä kummaltakin riemastuneet heiheit hetkeksi!

fuzzy but contented

Monday, hmm. I listened this piece of music perhaps too many times today morning. Or maybe my working day started too late. Well, possibly those two reasons together made me feel a bit fuzzy. Whole day I have had a feeling that I do not quite know on which page we go. My head hasn't been working in the best way... You know that kind of days? But still, for some miraculous reason, all went well, very well, much better than I expected. Just good stuff, however. This Monday also proved once again this platitude that the world is a little small. But tomorrow, Tuesday, I think I am gonna start my day with another song. Lets see what kind of mood it will lead.

***

Maanantai, oijoi. Tätä biisiä kuuntelin hömppäaamiaisellani ehkä liiankin monta kertaa. Kai se oli tuo musiikki, joka teki päivästäni pikkuisen sumean. Tai sitten sekin, että menin töihin todella myöhään. Jotenkin sumea oli nimittäin päiväni. Päässäni koko ajan vähän sellainen kumma kumotus, etten oikein tiennyt millä sivulla mennään. Kaikenlaista hassuakin tapahtui, ei mitään huonoa kumminkaan, aivan hyviä juttuja, mutta sellaisia vähän yllättäviä kuitenkin. Tämä maanantai osoitti myös jälleen kerran sen latteuden todeksi, että maailma on pienen pieni. Jos huomenna, tiistaina, aloittaisin päiväni toisella biisillä. Taidan kokeilla millaiseen mielialaan se johtaa.

saturday sun

Sing!

peaceful - excited

Listening Grizzly Bear again. Again and again. This is absolutely great and lovely mysterious song, which makes me feel peaceful but not lazy at all! This song makes my body to stop, but my imagination to fly.

While thinking, listening and drinking my cup of Café au Lait I am browsing magazines seemingly peaceful, but inside fluttering.

Thinking of my Christmas present. With smile and sweet heart-beating I am thinking it. The first letter of that is C and the last one is N. I got it from an Italian charming one. Ha, please be patient, I will reveal it not until next week.

***

Taas kuuntelen Grizzly Bearia. Uudestaan ja uudestaan. Tämä biisi on vain ihan kertakaikkisen mahtava, mystisen ihana laulu. Se jotenkin rauhoittaa, mutta pistelee silti. Ristiriita josta tykkään. Tuo laulu saa minut pysähtymään ja lentämään. Juu.

Pohdiskelen asioita, kuuntelen hyviä lauluja ja siemailen maitokahviani, samalla selailen lehdestä kuvia kauniista kodeista. Näennäisen rauhallisena. Eikö kaikki näytäkin ihan vaan rauhalliselta? Todellisuudessa minussa on kihinää, värinää. Paljonkin.

Ajattelen saamaani joululahjaa. Hymyilen sydän pamppaillen. Kerron siitä ensi viikolla.

lovely

In my previous post (just in Finnish, sorry) I complained deeply that I am very tired right now. It's been difficult to wake up and be fresh, my attempts to be efficient elsewhere than in my work has been just futile. This tiredness has been almost scaring. But I think I am slowly (but surely) getting a bit better. My dear Finnish readers gave me a lot of wise and useful advices how to improve my condition (KIITOS! = thanks). But guess what, my friend Jenny was an epic one what comes in pampering me! On monday when I came home from work she has took care of my doggy girl and I didn't need to rush out for a walk immediately. Dinner was also done! Desserts and all! She also warmed sauna to us. Can you imagine how lovely that all was? To come home and just relax. That was exactly what I needed, but wasn't able to expect. I feel so grateful to have such a dear, caring, fun and wise friend.

***

Tämä yhtäkkinen väsymys on ollut melkein pelottavaa! Kiitos ihan tuhannesti kaikista huolehtivaisista, ihanista viesteistänne edelliseen postaukseen. Liian väsyneenä ajatus sumenee niin, ettei muista edes D-vitamiinin olemassaoloa. Viesteistänne ilahtuneena ja omin nokkinenikin ajatellessa minusta alkoi tuntua, että selvinnen tästä. Elämä ei lopu, jos joskus uuvahtaa. Yritän nyt tehdä sen verran kuin jaksan, ja koitan olla liikaa murehtimatta koirankarvakerroksesta nurkissa. Koitan olla lamaantumatta niistä, epäolennaisuuksista ylipäätään. Koitan keskittyä vähillä voimillani nyt vain olennaiseen.

Maanantaina sain rakkaalta ystävältäni Jennyltä superlahjan! Kun tulin illalla myöhään töistä kotiin, hän oli vienyt minun koirani lenkille. Ruoka oli valmiiksi tehty ja saunakin minulle lämmitettiin. Minä sain vain rentoutua! Ette arvaa kuinka hyvältä tuo kaikki tuntui! Ihan ihmeellisen ihanalta. Sinä iltana meninkin sitten jotenkin levollisemmin ja niin kovin tyytyväisenä nukkumaan.

keiko oikawa

I wish I had a new system camera. Desperately wish! Meanwhile admiring other's appropriate and beautiful works of art... This time, Keiko Oikawa.

p.s. I am hungry for cognac now, but not for that drink though, but the colour I mean.

***

Minä niin paljon ja kiihkeästi haluaisin uuden järjestelmäkameran! Välillä ihan tuskastuttaa, kun en voi sitä nyt ostaa. Siitä haaveillessa tuijotan oikeiden taiteilijoiden teknisesti hienoja kuvia. Pikkuisen kateellisena... Tällä kertaa Keiko Oikawa. On tietysti ihan itsemurha laittaa tänne omien tuhruisten kuvien sekaan tällaisia skarppeja ihanuuksia, joissa on värit kohdillaan, resoluutiota riittää ja muutenkin jutut kuten valokuvassa pitää, mutta tahdoin jakaa.

p.s. Minulla on muuten konjakin himo nyt. Ei kuitenkaan sen juoman vaan värin.