oh, what a hasty but happy day!

Koska nukuin tänään aivan liian pitkään (no, sitä unta tarvitsinkin), ja koska olin suunnitellut tälle päivälle vaikka mitä, tästä tulee päivä, jolloin ei voi jäädä haaveilemaan. Tai no, katsotaan. IItaa odotan hullumaisena, koska silloin ikävä helpottaa ♥

Olen hymyillyt koko aamun. Tukka oli kauniisti heti herätessä (todella epätavallista!). Ja sitten ihmehommaa, aivan hämmentäviä yhteensattumia tapahtuu ihan virtanaan, melkein yliluonnolliselta tuntuvia. Joskaan ei sisällöltään merkittäviä, mutta silti, kummastuttaa moinen. Ihan kuin olisin jossain herkkyyspyörteessä. Jos ne lääkärit pistäväkin minuun jotain taika-aineita, eivätkä kortisonia laisinkaan. Kivuissa ei nimittäin mainittavia muutoksia. Jos reumapoli onkin muuttunut puoskaripoliksi, eikä kukaan ole informoinut minua. No joo, nyt hommiin.

Ai niin, ja sitten vielä sellainen triviaali detalji, että mun on nykyään tungettava kanelia joka ruokaan.

morning coffee - aamukahvia

back home again - kotona taas

Kyläilin viikonloppuna mahtavan Liivian luona. Ja äsh, unohdin kamerani kotiin – mikä järkyttävä turhauma! Nolo ja kovin harmillinen homma! Niin kaunista ja viihtyisää kotia en muista nähneeni. Ja minua hellittiin muutenkin kaikella mukavalla ja herkullisella siellä. Syksyn kohokohta tämä visiitti! Helsingin junaan kiirehtiessäni ehdin juosta yhden kirpputorin läpi, enkä suinkaan turhaan, löysin täydelliset kahvikupit tasseineen ihan naurettavan halvalla. Ja kotioven avatessani ilta-aurinko loimotti Eetu-pappani kuvaan niin, että tuntui kuin hän olisi odottanut minua kotiin. Huiskuhäntä palasi siitä vartin päästä. Kotona siis taas. Onnellisena ja kovasti innoittuneena.

tuli hyvä aamu

Heräsin tänään hyvällä tuulella. Vahvemmalla mielellä kuin muutamana aamuna tässä. Jalkoihini koskee, oivoi, mutta nyt en jäänyt sitä murehtimaan, enkä eilisiltana puhelimessa käytyä ikävää keskustelua. Hoitelin koiranhoitoasioita ja ensi viikon treffailuita. Laitoin kahviini kanelia ja tulin houkutelluksi lähteä ystävän kanssa vähän humputtelemaan. Voitelin vartaloni hyvän tuoksuisella oliivivoiteella, petasin sängyn riuskin ottein, haaveilemaan en jäänyt, ja haukkailin aamukirpeyttä ilmassa. Zappa on joka aamu niin ihana, mutta tänä aamuna erityisesti. Illalla elokuvaa ja herkkuruokaa hykerryttävän ihanassa seurassa.

marjoja

Aika kuluu aivan liian vauhdikkaasti. Minusta tuntuu, etten osaa käyttää aikaani optimaalisesti. Ja koska olen päästänyt pitkästä aikaa harmimieltä valloilleen, stressaan siitäkin. Minä olen hidas ja tylsä tyyppi. Ja kun oikein ajattelen maailman menoa, minua ärsyttää tehokkuuden ja hienojen saavutusten ihannointi. Kaiken lisäksi, uuh, vähän sellasella "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista -tyylillä". Ihan itse voisin valita elää toisinkin. Ahmia ne marjat, koska minulla ei edes ole mitään kettumaisia esteitä. Paitsi ne itse asetetut. En vain oikein tiedä haluanko, tarpeeksi ainakaan. Marjavaa'alla on niin monenlaisia arvoja.

~~~

Ensi viikonloppuna menen Tampereelle. Alan innostua ajatuksesta. Hyviä juttuja tiedossa.

~~~

Tänä iltana voisin lämmittää saunan pitkästä aikaa. Minua nimittäin viluttaa. Saunan jälkeen selaan hienointa hipsterilehteä, jonka olen nähnyt. Siitä myöhemmin lisää.

slapstick-tyyppi

Mielialani vaihtelevat niinkuin sää näinä päivinä. Onneksi aina voi syyttää hormoneita. Ihme bipolaarista olemista! Välillä naama ihan happamana ja mielessä typeriä huolia, välillä taas kehrään tosi tyytyväisenä. No, se on sentään hyvä että ihan ääripäissä ei mennä.

~~~

Lauantaina loukkasin snadisti selkäni, vakavasti en kuitenkaan. Tilanne oli oikeastaan aivan huvittava. Olin pimeässä koiraani pisuttamassa, ja yhtäkkiä ihan lähellemme oli tullut kani, aivan huomaamatta. Ehdin havaita sen sekuntia myöhemmin kuin Zappa, ja samassa lensinkin tyylikkäällä kierreliikkeellä, lihakset jäykistetyinä kumolleni, sillä hihnasta en halunnut päästää, ja auts, selkä, autsautsauts. Viikonlopun selkä on ihan pikkuisen vaivannut, ei huolestuttavasti kummiskaan. Ja onhan minulla uusia, ihania särkyläääkkeitä, auttavat tähänkin. Juuri äskettäin kiersin mutteripannun tiukalle (uusi tiiviste pitäisi ostaa), ja voi ei, selkä! Aivan pieni, mutta selkeästi vääränsuuntainen lihasjännitys, ja selkään sattuu uuu-uu-uuu. Nauraisin jos voisin. Tyrskähtelen ja irvistelen, enkä oikein tiedä kummasta syystä kyynel valuu oikeata poskea pitkin. Mä olen NIIN slapstick-tyyppi!

~~~

Aamupalan nautiskelin noin klo 13. Lämpimän leivän päälle lusikoin loput makoisat siideri-omenahillot, paljon voita toki myös, ja sen tuskalla väännetyn kahvin päälle ripautin kanelia. Irvistellen iloitsin.

otsikoida nyt unisena

Ajattelin kai jotain, mutta unisuus saa ajatukset liukenemaan. Laitan siis päiväunille. Sitten kohta tulee veljeni kylään, ja me iskemme haarukat vähän hätäisesti kokattuun stifadoon - paitsi että hyvin se on hautunut - ja juttelemme kuulumiset pitkältä aikaa, sillä kumpaistakin on kiire vienyt, emmekä ole ehtineet nähdä totuttuun tapaan.

No yhden pikkuhuomion haluan kyllä välittää; Zapan polkuanturat ovat ihanat, hyvältä tuoksuvat ja pehmeät. Tassut.

ihan jo paljon parempi

Ei se Gainsbourg (Vie héroïque) niin kovin häävi elokuva ollut. Katsoihan tuon - sellasta seiskaa. Menemättä syvällisempiin analyyseihin, totean vaan, että elokuvasta puuttui pointti, jotain kirkkaampaa ajatusta jäin kaipaamaan. Teki silti hyvää lopettaa sängyssä möllöttäminen, laittaa liehuvat farkut jalkaan, poskipunaa ja juoda leffan jälkeen makoisasti humaloitu lager-olut.

Tänään olen saanut hyvää hoitoa, kortisonia, täydellisiä suudelmia ja suklaata. Köllötellyt sohvalla täkin alla, kun toisella köllötti ihanaa juttuseuraa. Olen oppinut uutta, ollut oppimateriaalina, ja ennen kaikkea rauhoittunut koivet ojossa. Ne tuntuvat jo vähän lempeämmiltä. Luulen, että tulevina päivinä on jo paljon parempi olla. Jännä tunne aina näissä hetkissä se sellainen, kun tuntuu, että aloittaa jollain tapaa alusta – jalkojen kanssa, meinaan.

Kiitollisella mielellä tänään. Huikkailen kaikille teille leppoisaa ja vallankin nättiä viikonloppua, arvoisat lukijani!

tekonenä ja artisokka

Tarkoitukseni olisi olla klo 19.00 istumassa täällä, mahdollisimman virkeänä tietysti ja nättinäkin toivottavasti. Makaan kuitenkin petaamattomassa sängyssä pää tokkurassa yöllisestä kipuvalvomisesta. Odotan jotain merkkiä voimistumisesta, että jaksaisin raahautua suihkuun. Särkylääkkeet loppuivat juuri ja resepti on hukassa, kaikki helvetin -anteeksi, olen kironnut tänään tavallista äänekkäämmin- reseptit hukassa. Kun vaan jaksaisin jatkaa siivoamista. Tänään minusta ei ole irronnut kerrassaan yhtään mitään. Miten sellaisen yön jälkeen voisikaan, kun on nähnyt unta, että nilkasta alkaa repien tunkeutua ulos artisokka? Keitin kuitenkin äskettäin hyvät kahvit ja maistelin sitruunapikkuleipiä Buckinghamin palatsista. Selailen lempilehtieni uusimpia numeroita ja iloitsen siitä, että maailmassa on estetiikkaa myös materiaalisessa muodossa.

sew baby - maybe

Tämäkin päivä taas ranskalaisin vahaviiksiviivoin:

~~~

Heräsin tuntia ennen herätyskelloa ihan virkeänä, mutta päätin nukkua kellon soittoon. Herätyksen pärähtäessä olin ihan väsy, ja nukuin lopulta aivan liian pitkään. Tyypillistä.

~~~

Aamupäiväkahvit hyvässä seurassa, Rebecan kanssa. Leivoin pikaisesti omenapiirakan. Kaneli tosin oli loppunut.

~~~

Tuskailin/tuskailen edelleen kotonurkkieni kanssa. Jonkinmoinen tympäännys. Mutta eipä mitään, keksin juuri jotain uutta, kohta mittailen taas. Ruokin tympäännystäni selailemalla vanhoja sisustus-Ellejä, niitä brittiläisiä, joiden taitosta, paperilaadusta ja lähes joka numeron sisällöstä tykkään kovasti.

~~~

Facebook sai minut muistelemaan ala-asteaikoja. Kaikkea hassua muistui mieleeni.

~~~

Tulinen, muheva linssikeitto teki minusta ahmatin. Oi mitä herkkua! Upotin keittoon leipäpalasia ja söin hyvällä ruokahalulla ja suurella nautinnolla.

~~~

Olen nilkuttanut moneen otteeseen väliä koti-paperinkeräysloota-koti. Onneksi loota on ihan vieressä.

~~~

Kun saan vaatehuoneen siivottua ja huonekalut paikoilleen, ompelen pari uutta tyynynpäällistä. Verhoihinkin pitäisi vähän panostaa. On se kummaa hommaa, kun muille noita verhoja on ihan yksinkertaista suunnitella, mutta omissa ikkunoissa roikkuu ihme rätit, joiden sivujakaan ei ole päärmätty. Nolo.

~~~

Luin tänään itsekseni ääneen ranskalaista naistenlehteä (jonka myöhemmin kiikutin sinne keräykseen). Ranskantaitoa olisi viisasta ja mukavaakin oikeastaan verestää. Se on kieli, joka sopii suuhuni.

~~~

Postaan inflaatioriskillä jälleen kerran lähikuvan ruppasista kukinnoista. Minua nuo sykähdyttävät aina vaan (mieleeni tulee, että rumuuteen silmä tottuu, kauneus sykähdyttää aina). Mutta arvaan, että jokunenkin lukija jo miettii, että eikö hiiskatti tuo muuta keksi. Minä kuuntelen hyvät levytkin monen mielestä liian moneen kertaan peräjälkeen läpi. En ole helposti kyllästyvää sorttia.

~~~

En saa millään mieleeni pienen espanjalaisen satamakaupungin nimeä, josta menin laivalla Tangeriin. Laiskuuttani en ole jaksanut tsekata kartasta.

~~~

Valinnanvaikeutta postauskielen kanssa, ollut jo tovin. Tykkään kirjoittaa myös englanniksi, ja erityisesti iloitsen itse muita blogeja seuratessani siitä, että voin myös ymmärtää kirjoitettua, vaikka ensisijaisesti olenkin kuvista kiinnostuntut. Viime aikoina suomen kieli on kuitenkin tuntunut innoittavammalta. Kysymys on lähinnä ajanvähyydestä, kahden kielen postauksiin ei nyt tunnu riittävän aika. Jatkanen rasittavan itsekeskeisellä linjalla, ja naputtelen lukijaystävällisyyden sijasta ihan vaan oman mieleni mukaan sillä kielellä kulloinkin, miltä sattuu tuntumaan. Harkitsen välillä myös tekstin jättämistä kokonaan pois, mutta en taida malttaa, kun tykkään kirjoittaa.

~~~

Kodinkohennuspuolella etenee hitaasti, ei yhtään varmasti. Olen jumissa hyvän järjestyksen löytämiseksi. Monissa hyväksi ajattelemissani huonekalujen sijoittamiskohteissa on vain parista sentistä kiinni, ettei mahdu. Mittanauha kädessä (läheltä pitää ettei saha), turhautuneita huoahduksia. Sen lisäksi pikkusälpäkkä saa minut menettämään hermoni. Pitäisi laittaa monikin tavara kiertoon. Tässä kodissa on jotain, jonka vuoksi olen näinä päivinä palannut uudelleen ja uudelleen katsomaan sen tunnelmia. Se jokin, eikun ne jotkin: avarat ja korkeat huoneet, käsinmaalatut rennot kankaat ja vanhat ei-pikkusievät (isosievätkö ne silloin on?) pitsit ja hapsut (ja ah, niitä on joka puolella), nuhjuinen yleissävy terästettynä muutamalla ihan pienellä vinkeällä väriroiskauksella, kustavilaissohva ja Serge Gainsbourg:n* kuva samassa tilassa, pröystäilevät valaisimet muuten aika simppelissä tilassa. Ja oi, nuo lukuisat pedit - minä olen makuuasentojen ihminen, voin jopa riidellä pötköttäen. Nytkin naputtelen tätä makuullani.

~~~

Tunnepuolella taas isonpuoleisia liikahduksia tänään, hyviä itseni ymmärryksen hetkiä myös.

~~~

*Serge Gainsbourg -elokuvia. Ajattelin jotain noista mennä katsomaankin.

lalala

Parempi on tämä lauantai kuin eilinen perjantai, joka oli jalkakipuineen ja huolineen pitkästä aikaa melkoisen ankea päivä. Nyt makoisien päiväunien jälkeen menen pihalle keräämään vasullisen omenoita, leivon niistä piirakan, keitän termospulloon jotain hyvää ja vien herkkuja mieluisille remontti-ihmisille kaupunkiin. Tämä on taas näitä päiviä, että sateenvarjoa tulee kannettua, mutta ei sitä loppujen lopuksi kuitenkaan tarvitse.

(untitled)

Minulla on uusi tuoksu. Se on ihana! Se on lahja ihanimmalta, ja minusta tuntuu niinkuin minäkin olisin vähän ihanampi, kun tuoksun nyt niin hyvältä. Olen muutenkin tuoksuihmisiä, tarkalla hajuaistilla ja lennokkaalla hajuaistiassosiaatiokyvyllä varustettu. Moni on ehdotellut minulle vaikkapa sommelierin uraa, kun tapanani on analysoida ja fiilistellä nenääni tulvivia aistimuksia. Tunnetusti hajuthan imaisevat muistoihin. Sanoisin, että ne luovat myös voimakkaita mielikuvia. Toki nuo mielikuvat perustuvat elettyihin kokemuksiin, mutta tuoksuissa muistot saattavat jalostua ihan uusiksi tarinoiksi. Tämän Maison Martin Margielan (untitled):n kohdalla käy juuri näin, minun päässäni ainakin.

Tässä tuoksussa olen kotonani. Tai hmm, en sittenkään kotonani, vaan oikeastaan olen matkoilla, mutta juuri sellaisissa paikoissa, joissa viihdyn ja mistä löydän kaikenlaista inspiroivaa. Paikassa jossa vierauden tunteesta huolimatta olen ihan kuin kala vedessä. Osuvassa paikassa matkalla – sellainen on tämä uusi hieno tuoksu. Tiedättehän sen sellaisen kohteen, joka synnyttää olon, että tähän jännittävyyteen voisin tarttua ja jäädä pidemmäksi aikaa päästäkseni syvemmälle. Jossain, jonne haluaa uudelleenkin, kun paikan henki jäi vaivaamaan mieltä. Turistina kaupungissa, jossa katselee innoittuneena kaupungin asukkaita toimittelemassa arkisia askareitaan ja kuvittelemassa itsensäkin heidän joukkoonsa.

Untitled tuoksuu minusta: savulle, medinalle, mykkäelokuvalle, luostarille, sametille, korunkauniille salalokerolle, hitaalle jännittävälle matkalle, kreikkalaiselle yrttikimpulle, salakirjoitukselle, suitsukkeelle, tumman vihreälle ja ihan hitsin tyylikkäälle. Alussa hämmentävälle ja salaperäiselle, keskellä huumaavalle jopa hengelliselle, lopuksi loittonevalle sateelle koivikossa. Ai että olenko nuuhkinut rannettani, ja tunnelmoinut, ha?

Ainoa asia jota ihmettelen; pullo on hyvin kaunis mielestäni, mutta ei minusta ihan tuoksun näköinen, jotenkin heppoisempi, vaikka detaljit on selvästi mietitty. Jos minä olisin saanut suunnitella pullon, se olisi ihan tumman vihreätä lasia. Mutta oli miten oli, pullo ja paketointi ovat hyvin kauniit ja ajatellut, ja se on asia, jota kovasti arvostan parfyymeissä. Tämä tuoksu tulee epäilemättä aina assosioitumaan kauniisiin tunnelmiin.

O O O

Päässäni pyörii hyviä, lämpöisiä ajatuksia, vaikka sairaslomaa kipeiden jalkojen vuoksi minulle taas kirjoitettiinkin. Toisinaan, varsinkin jos ei tarvitse olla jaloillaan, en hetkiin edes muista, että minulla mitään nivelongelmaa onkaan (niin no, toinen puoli asiasta on se, että usein aamuöisin herään polttavaan, jäytävään kipuun, joka yrittää hiipiä pahimmillaan nilkoista ylöspäinkin). Onneksi on parempaakin ajateltavaa, niin paljon muuta, se helpottaa keskittymistä kivusta pois. Ja sitten on vielä niinkin, että hyvät ajatukset kannustavat ja rohkaisevat minua. Huomaan olevani paljon aikaisempaa toiveikkaampi ja luottavaisempi tulevien aikojen suhteen. Mainio homma.

~~~

Tummat sävyt miellyttävät minua nyt erityisesti. Olen jopa pukeutunut mustaan, jota olen pitänyt tylsämielisimpänä ja nuhruisimpana värinä vuosikaudet. Nyt se tuntuu jopa raikkaalta, skarpilta ainakin. Sinisen tummimmasta päästähän olen aina tykännytkin, minun ajatuksissani se on syvintä ja ihaninta tummaa. Pieni keittiöpsykologinen näkökulma tähän yhtäkkiseen tummanhinkuuni: mieleni on nyt niin valoisa, ettei minun ole pakko lillua yltympäriinsä vaaleassa, ha. En lähtisi yleistämään, mutta itsestäni tuntuu siltä, ja minustahan on aina varsin houkuttelevaa (väri)psykologisoida toimintaani. Osoitan kuonollani myös ihanan harmaan dyykkissohvani suuntaan, joka on niin kaunis tummuudessaan valkoista lattiaan vasten. Porvarillisen tummaksi petsattu puukin saattaisi sopia kotiini juuri nyt. Keltaisen sohvan tassuissahan sitä onkin.

~~~

Eiliseltä hauska juttu.