the floor - se lattia

Still pondering the floor, and its redness. Somehow it's very charming, somehow problematic. But I took advantage when Liivia said "it's a hint of an old-time grandness in it". I took carpets away from my dining/livingroom and decided to gave a second chance to the floor. And I noticed it's a bit pompous in its nature, diva-like, I guess. Because immediately when carpets were away, and the floor got the whole estrade, it started to be as itself. Much better! Much bolder, much more solid. With the sofa it feels comfortable too. And with Madeleine Peyroux, that's what I'm listening right now. I think I'll live with the red floor and add some splashes of stronger colours here and there now. And start to imagine me like an old-time diva too!



Otan mittaa punaisesta lattiasta. Heitin matotkin pois. Lattia näyttääkin olevan vähän diivailevaa laatua. Nimittäin heti, kun se sai estradin kokonaan itselleen, se on ollut jotenkin enemmän oma itsensä. Se ei taida kestää kilpailua mattojen kanssa, ainakaan valkoisten villamattojen. Sohvan kanssa se on hyvää pataa. Ja Madeleine Peyroux:n, sitä kuuntelen nyt.

Liivia sen sanoi: lattiassa on ripaus suuren maailman tyyliä. Ihan selvästi! Ja sellaisesta tykkäänkin, jos mukana on kosolti rosoa ja kulahtaneisuutta. Olisikohan nautinto mahtailevasta lattiasta suurempi, jos itsekin alkaisin pikkuisen diivailemaan? Jos jostain löytäisin sellaisen vintage-aamutakin, painavaa silkkiä... nimittäin tällä hetkellä aamutakkini on sellainen nyppääntynyt retroraitafroteetakki (nii'in, minähän sanoin, että tyylini on kadonnut kuin...). Sillä ei vielä kovin reteästi diivailla! Vaikka asennehan sen kai ratkaisee. Ja jos silkkiaamutakkia ei löydy, ajattelin kuitenkin, että voisi tehdä hyvää lisätä ronskempia väriläiskiä sinne tänne. Nyt on sellainen olo.

about clothes - vaatepohdintoja

My tools today: washing machine, lint remover, clothes brush and fresh air. I've been organizing my wardrobe, storing and upkeeping winter clothes and going through summer ones. What an efficient day! And what a joy it was to notice I do have many nice items of summer clothes in the wardrobe, I just hadn't been remembering those. I've been just moaning lately that I should go shopping and looking for new summer clothes, but still hasn't doing anything for that, 'cause I'm not any shopping enthusiastic. Occasionally shopping is fun, but mostly just boring. I take it more like a duty not a pleasure (I blame on this the boring supply of interesting clothes shops in Helsinki). But the main point is, a good basic for my summer wardrobe is already existing! Maybe I need a new cardigan or two and some more leggings... but not much more. A glad note.

Sometimes it would be fun if somebody else came to look at my clothes and to invent new ways to combine these. Because, I need to confess, even if my imagination is very good, it's not so good what comes to dressing myself. My style is quite boring, I always wear the same clothes, the same co-ordinates. I am too lazy to mirror myself and invent new outfits. Please, don't get me wrong, I like clothes very much. But I don't love pondering my own style that much anymore. Maybe I should, because it would be so nice to be always stylish, elegant and interesting! State of affairs was totally different when I was younger, I was very enhusiastic to concentrate on my outfit then, more inventive and eager enough to run through shops and flea markets, and sew. I was even told that I am the most stylish girl in town, two times. Oh, it felt so good, hehee!

I am an educated seamstress. I'm able to sew beautiful items of clothes to myself and thus I'm not so dependent on shops supply. But to be true, one of my biggest wish is to become wealthy enough to use seamstresses, not to sew by myself (because I'm lazy to draw patterns and cut the fabrics!). I would gladly forget ready-made-clothes. It would be so luxurious to just design then try on a toile and finally got an unique, hand-made sweetness which was perfectly fitting. And a tiny, cute label of seamstress would be found inside the dress. Aww, that's what I would love! 







Pyykkäämistä, tuulettamista, talvivaatteita säilöön, villapesua, nyppyjen poistoa, kesävaatteiden esiin kaivelua. Silittää en tänään jaksanut, siinä olen päässyt vähän laiskistumaan.

Ilahtuneena huomaan, että onhan minulla ihan mukaviakin kesävaatteita kaapissani. Josko lopettaisin vaatekauppahaikailun, kun en niihin kuitenkaan ilosta kiljuen mene.

Minusta olisi ihan kauhean hauskaa, jos joku ulkopuolinen tulisi pengastamaan kaapilleni ja keksimään sieltä uusia kokonaisuuksia. Vaikka mielikuvitukseni muuten onkin kiitettävän vilkasta luokkaa, omassa pukeutumisessani se ei valitettavasti juuri näy. Samat vaatteet ja kombinaatiot päällä aina vaan. Ja vaikka olenkin ompelija koulutukseltani, en silti jaksa panostaa hirmusti omiin vaatteisiini. Joskus kyllä, mutta olisi hienoa olla aina tyylikäs. Nuorempana asian laita oli ihan toinen, jaksoin innokkaasti panostaa ulkonäkööni. Vaatekaapistani keksin aina hauskoja asukokonaisuuksia, jaksoin juosta kaupoissa ja kirppareilla ja ompelin illat pitkät. Tämä kuulostaa ehkä pöyhkeältä, mutta tekee silti mieli kertoa, että noina vuosina minulle sanottiin kaksikin kertaa, että olen kaupungin tyylikkäin tyttö! Eikä missään flirttimielessä, vaan sellaisten ihmisten sanomana, jotka olivat kiinnostuneet tyyliasioista. Vaikka siitä on monen monta vuotta aikaa, muistan vieläkin, miten mukavalta ja mieltä kohottavalta se tuntui. Ja voi jessus sentään, kun onnistunkin kuulostamaan vanhalta ja kuivalta, joka keinutuolissa muistelee elämänsä hehkeimpiä hetkiä. No, ei tässä nyt ihan siitä kuitenkaan ole kysymys. 

Olisi myös ihanaa olla sen verran varakas, että voisi teettää vaatteita itselleen ompelijalla. Tiedän, tiedän, olen onnekas, kun osaan itse tehdä. Olen juu, mutta teettäminen ja tekeminen ovat kaksi ihan eri asiaa! Olisi suurta ylellisyyttä vain suunnitella, käydä sovittamassa välillä ja lopulta saada vaate, joka istuu ja tuntuu omalta ja hyvältä. Ja olisi myös ihanaa, jos siellä vaatteen sisällä olisi ompelijan soma, pieni etiketti.  

a grey day of an epicure - herkkusuun harmaampi päivä

This was a colourless, rainy day (but still not gloomy at all). I woke up very early, had a tiny walk around our garden when morning dew was the most beautiful, with my muffin-buffin-doggy-girl and decided to go back to sleep. And I slept so sweetly. Lately I've been dreaming a lot, and I remember those. Isn't it a good sign? So, I slept long until my friend phoned to me. A friend who is always ready to ponder and analyze things with me very thoroughly, very deeply. As a philosopher and a psychologist she is. She is one of my best friends, already from my childhood. When we were teenagers we might discuss all days long. Took endless long strolls and just discuss, about everything between earth and sky. Those were happy, leisurely times.

After talking to her, I enjoyed my special treat, cappuccino+croissant breakfast (well it was noon already), browsing an old magazine and listening the rain singing against the kitchen window. And as a lazy day I was able to spend went I back to bed to read one my holiday books, Blue Trout & Black Truffles (the peregrinations of an Epicure) by Joseph Wechsberg. Occasionally browsing some of my fave blogs, thinking surrealism (thanks to Violet and her post about René Magritte), and wondering what made me to leave my artistic hobbies and studies. Somehow I miss the moment when some little insight of mine transforms a picture by my hands. 

What an easy, lazy day! At the end of the day, the sun started to shine amidst rainy clouds, and I feasted alone. Colours got stronger. I made hot bean-onion-red pepper-fajitas, yummy. I'm an epicure and quite a genius in kitchen. I love cooking. 

I think tomorrow is more efficient day again.





Tänään oli vähävärinen sadepäivä. Aamulla heräsin aikaisin, kävin pikkuisen pihalla poroneidin kanssa aamukasteen aikaan ja päätin mennä takaisin nukkumaan ihan pelkästään siitä syystä, että lomalla saa nukkua pitkään. Nukuinkin ja näin mukavia unia - viime aikoina olen nähnyt hämmentävän paljon unia muutenkin. Heräsin vasta yhdeltätoista ystävän puhelinsoittoon. Hän on yksi ystävistäni, joka jaksaa samalla tavalla kuin minä jauhaa asiasta kuin asiasta perinpohjaisesti, analysoiden hiuksetkin halki. Kun olimme nuoria ja aikaa oli rajattomasti, saatoimme puhua jostain asiasta vaikka vuorokauden ympäri. Monesti vain kävelimme ja juttelimme, kilometrejä kertyi. Hän on inspiroiva ajattelija ja keskustelija, filosofi ja psykologi. Voitte siis arvata, että soittonsa ilahdutti!

"Aamiaisella" puolen päivän aikaan selailin vanhaa sisustuslehteä. Mutta sen jälkeen loikkasin takaisin sänkyyn. Aloitin yhden lomakirjan, Joseph Wechsberg: Herkkusuun kasvatus, ihan mainiolta vaikuttaa. Suomennos on Kyllikki Villan, ja minä sitten tykkään hänen tavastaan asetella sanoja. Siinä loikoillessa ja lukiessa mietin välillä myös surrealisteja Violetin inspiroimana. Katselin Man Rayn kuvia, ja ihmettelin, miksi kadotin intoni kuvien tekemiseen. Ja että palaako se into koskaan takaisin. Ehkä tilalle tulee muuta. Tuleekohan?  Toivoisin, että saisin taas joskus kiinni siitä hehkeästä tunteesta, kun joku mietteeni muuttuu näkyväksi kuvaksi käsissäni. 

Iltaa kohden vähävärinen päivä alkoi muuttua väkevämmän väriseksi. Tein tulisia papu-paprika-sipuli-fajitaksia itselleni. Oijoi oli hyvää. Olen herkkusuu, ja kekseliäs keittiössä. Juttelin lisää puhelimessa toisen mainion tapauksen kanssa, ja myöhemmin vielä kolmannenkin. Ilta-aurinkokin pilkotteli sadepilvien takaa. Illan viimeinen lenkki koiran kanssa antoi luvan odottaa auenneita syreenin oksia jopa ehkä jo huomiselle, ainakin yhdessä aurinkoisessa paikassa. Mä luulen, että huomenna on taas tehokkaampi päivä. Taidan vaihtaa lakanatkin heti aamutuimaan. 

red

A day to wear a japanese dress.

And the day to ponder whether to paint or not to paint that floor. I still can't decide.





Sopiva päivä pukeutua japanimekkoon. Pitäisi oikeastaan ommella lisää noita, malli on mukava. 

Tuo punainen lattia se vaan minua mietityttää aina vaan - maalatako vai antaako olla. Puntarointi jatkuu.

dinner guests are coming soon!

holiday - loma

Yay!

I could, and possibly I should polish my silverware, but I can also just be lazy and forget all the duties if I feel so. And pick bunches of Forget Me Nots if I like to. And I like! This will be primarily a vacation of fancies and encouragement. I've no especial plans but just enjoy, rest and become inspired again, hopefully.




Jippii! Se alkoi, loma.

Voisin kiillottaa pöytähopeat, mutta voin olla kiillottamattakin, jos ei huvita. Katselen ehkä mieluummin varjokukkia pöytähopeiden takana kuin alan murehtia tummuneista läiskistä veitsenkahvoilla. Ja jos taas tahdon, tartun kiillotusrättiin. Mielitekojen ja sallimusten loma voisi olla tämä, ja toivon mukaan innokkaamman mielen myös. Suunnitelmissani ei ole mitään erityistä. Jos huvittaa, voin joka päivä kerätä kimpun lemmikkejä. Ne on ihania!

vertigo - huimaus

Amidst forest greenness, and smells over there so enchanting, nearly vertiginous - those are my joy and consolation now. As is the fact that I have just ONE working day left and then starts the first part of my summer holiday for two weeks. I'm planning spending at least one day under an apple tree, it starts to be in its most beautiful bloom soon,  just floating in fairytales (literature tips are accepted with gentle smile). Forgetting for a moment every day routines and life that feels right now like a mouth full of sand. 






Metsänvihreässä ja ne huimaavat tuoksut siellä - niistä mieli vähän lempenee. Ja siitäkin, että enää on vain YKSI päivä töitä ja sitten kesälomailua kaksi viikkoa. Suunnittelen makaavani ainakin yhden päivän omenapuun alla, pianhan se alkaa olla hehkeimmässä kukassa, ja heittäytyväni johonkin mehevään tarinaan (ehdotuksia lomalukemistoon otetaan vastaan kiitollisesti) unohtaen hetkeksi hiekalta maistuvan arjen. Olen minä vieläkin vähän kiemuralla. 

blue feelings are still here

irrational list of happenings in this sad happy sunday

Recently I've been waking up early by sunshine and blackbirds keen singing, so did I today too. I slipped down on my back in a bathroom and now my arm is aching. I washed two carpets, and furthermore, cleaned a little here in my little red-floored-home. I've started to like green colour again after a many years break (do you remember this complaining?). I'm a master pizza baker (superyummy Prosciutto di Parma pizza made I today). I've been crying for my harms and imperfect life. I've heard wise and warm-hearted words by a very dear friend of mine after my I'm-not-good-in-anything-my-life-is-indifferent -ranting. I've enjoyed a bottle of red wine with her and walked to the rocks nearby. I've been thinking what to give as a birthday present to my goddaughters. I ran to the corner store to buy breakfast for tomorrow just until closing time. Well, don't you think, it's enough for one sunday? Good to start a new week again. Phew.

Edit: I found something hilarious. Take a look and laugh, well cry, laugh... anyways, I think that's funny. Partly tasteless, but still, I'm laughing.





Olen herännyt aikaisin mustarastaiden luritukseen. Olen liukastunut, lentänyt kaaressa selälleni kylppärissä ja satuttanut käteni. Olen pessyt kaksi mattoa ja muutenkin siivonnut. Olen alkanut tykätä vihreästä väristä monen vuoden tauon jälkeen (muistatteko?). Olen mestaripizzaleipuri ja muutenkin hyvä emäntä (anteeksi, kun nuo Parmankinkut näyttävät aika karsealta kuvassa! Epäesteettisestä ulkonäöstä huolimatta pizza oli supernam). Olen itkenyt tänään huonouttani ja heikkouttani (monessa asiassa). Olen onnellinen, sillä minulla on monta läheistä ystävää, joihin voin luottaa ja joille voin kertoa itsestäni typerimpiäkin juttuja - yhdeltä tärkeimmältä olen saanut kuulla viisaita ja lämpimiä ajatuksia en-osaa-mitään-elämäni-valuu-hukkaan-vuodatukseni jälkeen. Olen kävellyt hänen kanssaan kalliolle ja paistatellut lämmössä. Olen jakanut punaviinipullon hänen kanssaan ja syönyt itseni ähkyyn. Olen miettinyt synttärilahjoja kummitytöilleni. Olen juossut viime tingassa kauppaan ostamaan huomiselle aamiaistarpeita. Johan tässä on kaikenlaista taas yhdelle sunnuntaille, saa taas uusi arki alkaa.

Edit: Löysin jotain varsin huvittavaa, osin aika mautontakin, mutta silti hekotan täällä. Katso hulluja potretteja. 

Saturday :: Lauantai

dear one

My goddaughter was visiting here today. All those days with her are the awesomest of my days, and this day didn't make an exception. She's so dear, so playful, so fun, so clever. And also somehow pedantic. In the same way like me when I was kid. 

We picked dandelions. And cooked a little feast out of dandelion leaves too. Yummy! And lighted a fire too at the garden grill, what a magic thing it was. For a long time we just stared the fire, and smelled its scent of course. 



 

Kummityttöni mun oli kylässä, ja muu perheensä myös. Yksi elämäni onnekkaimmista asioista. Tuo lapsi on niin ihana. Ihanaihanaihana. Ja hauska. Ja liikuttavalla tavalla tarkka, muistuu omat lapsenajatukset mieleeni. Minäkin olin vähän samanlainen. Minulla oli näkemys, ja sen tahdoin kyllä myös tuoda esiin. Aika hyvä piirre.

Poimittiin voikukkia maljakoihin. Tarkkaa hommaa, minkä mittaiseksi varret katkaistaan. Vähän liian lyhyeksi meni.

Voikukanlehtipaistosta leivän päällä, ohje Himalaiselta. Kylläpä me tykättiinkin!

Muitakin pihan iloja. Kuka saa pitää poroneitiä hihnassa - aika polttava kysymys! Tehtiin tuli pihagrilliin, ja sitä tulta tapitettiin pitkään, maagistahan se onkin, helposti aikuisestakin. Saatiin takit savunhajuisiksi ja paistettiin makkarat.

Ja aina kun on kummityttö kylässä pilkotaan hedelmiä vadille. Se on mukavaa minustakin. Jotenkin ihan erilaista syödä päärynää noin kuin haukata hedelmästä.

noa noa

Oikein kiva ilta. Vähän kaupungin humussa kolmen päivän nukkumisen jälkeen. Muistin taas olevani nainen, kun vaihdoin hetkeksi hikiset villasukat hienostelukenkiin. Ei mitään ihmeellistä, kaupallista viihdykettä vain, olin siis Noa Noa:lla kanta-asiakasillassa. Mansikoita tarjoiltiin siellä ja kuohujuomaa myös. 

Kaiken ihanuuden keskeltä ostin vain perustoppeja, kauniin värisiä kylläkin, mutta onhan se nyt vähän tylsää aina ostaa vain järkivaatteita, kun tarjolla olisi vaikka mitä hienouksia. Mutta nuo topit ovat tosi hyviä, minulla onkin niitä jo vaikka kuinka monessa värissä. Sellaista arkea piristävää peruskamaa. Sitähän sitä aina loppujen lopuksi eniten kaipaakin. Värit niissä on aina tosi mieluisat. Tosin yksi mekko olisi ollut oikein nätti, mutta mallista oli minun kokoni loppu. Kaihertamaan jäi sen hieno helma, kangaskin. 

Mutta enemmän kuin ostoskassin täytettä, sain kuitenkin taas pään täyteen väriajatuksia sun muuta inspiraatiota. Parhainta illassa oli kuitenkin tämä mainio nainen. Oli niin mukava taas tavata! 

flu and american fever

Flu, again. I've been sleeping and reading, sometimes taking a little peek to blogland, blowing my nose at least two hundreds of times, thinking and dreaming, as usual. One of my continual wish is to go and see United States, many many places in there. I think I couldn't even decide where to start if I was going there now! But during this flu I've been cherished this dream reading a very good novel (I mean very-very-good!) about a girl in Southern United States in 1964. That's The Secret Life of Bees by Sue Monk Kidd. And I loved it. Actually I was so touched by the book that I couldn't help crying last night when there were no pages left to read. I would have loved to continue "being with those" characters, in their country house painted "Caribbean red". That was this kind of novel which strenghtened my believe in the humanity, permissiveness and freedom. Yeah, I know, that sounds bombastic, but isn't it allowed sometimes!

After reading the novel I wanted to continue dreaming of Ameericaa! Browsing a book about Shaker Style and admiring Merja's photos from the road trip of her family.

My four-legged friend is just dreaming a little squirrel hunting, and I let her sit at the window looking squirrels bustle in a tree. Just simple happenings keep her in a state of satisfaction. But me, I'm much more demanding one what comes into my dreams...






Flunssassa, taas. Päivät ovat kuluneet nukkuen ja lukien, silloin tällöin olen piipahtanut muutamissa blogeissa, mutta vetistävät silmäni ovat tykänneet enempi kirjoista kuin tietokoneen näytöstä. Olen myös niistänyt nenäni punakarheaksi ja elänyt kuin pellossa. Ja tietysti pohdiskellut kaikenlaista ja haaveillut, sitähän teen jatkuvasti muutenkin. Yksi alituiseen mielessäni pyörivistä unelmista on mennä Yhdysvaltoihin, moniin paikkoihin siellä. En edes osaisi päättää, mistä haluaisin aloittaa. Sairastellessani olen ruokkinut unelmaa lukemalla Sue Monk Kidd:n kirjaa Mehiläisten salaisuudet - paikka USA:n etelävaltiot, vuosi 1964. En tiedä oliko kuumeen vaikutusta vaiko kirjan suuruutta, mutta uppouduin ja eläydyin tarinaan todella. Voisin melkein mahtipontisesti, amerikan malliin sanoa, että rakastin lukea tämän tarinan. Tämä oli juuri sellainen kirja, jonka ei olisi halunnut loppuvan, mutta ei sitä voinut säästelläkään, pakko oli lukea ahmien. Itkukin pääsi kirjan loputtua. Olisin halunnut jatkaa kirjan henkilöiden kanssa "Karibian punaiseksi" maalatussa talossa. Niin paljon hyvyyttä, armeliaisuutta ja huolenpitoa siellä oli, ja myös herkullisia aterioita ja viisaita keskusteluita. 

Amerikan tunnelmissa olen jatkanut tänäkin aamuna. Kaivoin hyllystä vanhan Shaker-style kirjan (ja ihastelin Shakereiden tenhoavan kodikasta ja yksinkertaista estetiikkaa, mm. yksinkertaisia siemenpussejaan) sekä matkustin Merjan siivellä katsellen hienoja road trip -kuviaan. Voihan Ameriikka! 

Poroneiti haaveilee vain oravajahdista, houkuttelin sen katsomaan ikkunalle oravan touhuja pihapuussa. Minä ahne hyväkäs tahtoisin aina kauemmaksi. Onneksi on kirjat, niiden kautta pääsee jo jonkinlaiselle matkalle.

tummaa

Vaikka alinomaa koitan tehdä maailmastani valoisaa, kevyttä, kaunista ja myönteistä, on myönnettävä, että tummaakin sävyä minussa on, jopa surullisuuttakin toisinaan. Negatiivinen en kuitenkaan  ole - siitä olen varma (ja onnellinen myös), sillä näen aina helposti hankalissakin asioissa mielekkyyttä, mutta perusvireeltäni olen vähän sellainen haikaileva, syvissä vesissä viipyilevä, pahimmillaan vähän pateettinenkin. Helposti liikuttuva, tunteikas, hidas, mietteliäs. 

Tämä tuli mieleeni, kun löysin Michael Andrewsin musiikkia tänään. Kuuntelin laulujansa väsyneenä töiden jälkeen ja samaistuin. Olin apealla mielellä, kun nivelkivut ovat taas kovat, uuvutti ja muutamat arjen asiat huolettivat, vähän tulevaisuuskin. Michael Andrewsin Myspace-sivuilla kerrotaan Hand on string -albuminsa olevan syvällinen, tumma, Nick Drake -tyyliin synkkä. Ihan riemastuin tuosta "As in Nick Drake-dark" ilmaisusta - sellainen minäkin vähän olen. On aina kauhean hauskaa keksiä määritelmiä asioille ja itselle varsinkin. Nick Drake-dark, sopii minulle.

Ennen pelkäsin pimeää, enää en. Päätin sulautua siihen. Päätin vain keskittyä näkemään pimeässä.

colour combination for friday